OUT OF THE COOL AND IN TO THE JUNGLE – UMO PLAYS ELLINGTON & EVANS
Mon, 05 May
|Helsinki
Kapellimestari Kari Heinilä johdattaa UMOn big band -musiikin jättiläisten maailmaan toukokuussa. Duke Ellingtonin (1899–1974) ja Gil Evansin (1912-1988) säveliin syventyvissä konserteissa kuullaan keskeisiä teoksia kahdelta kenties kaikkien aikojen merkittävimmistä jazzkirjoittajista.
Paikka & aika
05 May 2014, 19:00
Helsinki, Hämeentie 3, 00530 Helsinki, Finland
Tietoa tapahtumasta
Ellington ja Evans olivat kumpikin vahvasti oman tiensä kulkijoita, kertoo kapellimestari Kari Heinilä. ”Jos vertaa molempia oman aikansa muihin kirjoittajiin, heidän musiikkinsa erottuu omintakeisena. Kummankaan tapa kirjoittaa ei kuulosta keneltäkään muulta. Aikana, jolloin big band -musiikki oli muotia, sovituksia tehtiin usein liukuhihnalta. Näiden herrojen musiikki oli kuitenkin täynnä yllätyksiä ja erikoisia soitinnuksia.”
Duke Ellingtonilta kuullaan konsertissa merkittävä teos A Tone Parallel To Harlem (Harlem Suite) 1950-luvun alusta – viisitoistaminuuttinen ja moniosainen sävelrunoelma edustaa Ellingtonin pyrkimyksiä säveltää tanssimusiikin sijaan konserttiteoksia. Juurevampaa Ellingtonia konsertissa edustaa kappale The Mooche, joka on omalaatuinen tulkinta bluesista erikoisine soitinnuksineen.
Konserttien Gil Evans -osuus koostuu sävellysten sijaan sovituksista – Evansin kohdalla sovituksen ja sävellyksen raja oli tosin usein häilyvä. Esimerkiksi konserteissa soitettava Orgone on sovitus George Gershwinin Porgy & Bess -musikaalin Gone-kappaleesta, joka Evansin käsissä muotoutui lähes omaksi sävellyksekseen. Konserteissa kuullaan myös Evansin näkemyksiä Charles Mingusin musiikista.
Katso video!
https://www.youtube.com/watch?v=_xtVCG3dJ4M&list=UUC4myVssb8iqjwuMvMk6iLQ